Vaikka olen ollut MACin asiakas jo vuosien ajan, en ole koskaan käynyt heillä meikissä. Meikkiinhän pääsee, kun ostaa kolme tuotetta. (Olisin tässä vuosien varrella päässyt aika monta kertaa meikkiin...) Sain meikin synttärilahjaksi ihanalta ystävältä. Me olimme kummatkin meikattavana ja annoimme erittäin vapaat kädet meikkaajille. Minulla ei ollut oikeastaan muuta toivetta kuin että ei liian pliisua meikkiä. Väriä sai siis olla.
Juttelimme aluksi suht uudesta hiusväristäni ja siitä, että olen tuntenut violetit ja punaiset sävyt enemmän omaksi kuin turkoosit, siniset ja vihreät. Lähdettiin punaisempaan suuntaan syvien viininpunaisten sävyjen kautta.
Liikkuvalla luomella on sekoitus kahdesta luomiväristä: Everone's Darling (le) ja Sketch. Häivytykseen käytettiin pääsääntöisesti Star Violet sävyä, joka on todella ihana. Sekä Sketch että Star Violet ovat kuuluvat perusvalikoimaan, mutta ne ovat myös osana 'Burgundy Times Nine' -palettia. Luulen, että tulen ostamaan tuon paletin vielä tässä joskus, koska nuo sävyt ovat ihania. Rajaus tehtiin mustalla geelirajauksella. Myös tuo Everyone's Darling kiinnostaisi kovasti. Se on todella mahtava tumma, punertava sävy meikkiin kuin meikkiin.
Kerroin aluksi, että koen kulmakarvani hieman ongelmallisina, koska karvat eivät mene siististi ihon myötäisesti vaan sojottavat aina irti. Siihen nyt ei ole muuta keinoa, kun liimata karvat ihoon kiinni. Pidin kovasti kulmiin tehdystä muodosta. Kulmiin käytettiin Coquette luomiväriä, joka on todella harmahtava ruskea. Sekään ei ole ihan täydellinen sävy, mutta aika lähellä.
Meikki aloitettiin pohjasta ja minulle laitettiin ensin Oil Control Lotionia ja Prep+Prime Spf50 pohjustajaa. Sen koostumusta on muutettu radikaalisti tässä välissä ja tämä uusi ei yllä vanhan tasolle. Meikkivoiteena oli Studio Fix Fluid sävyssä NW10 ja peiteaineena Pro Long Wear NW15. Meikki kiinnitettiin kivipuuterilla. En ole itse varmaan 10 vuoteen kiinnittänyt meikkiä muulla kuin irtopuuterilla. Ehkä voisin välillä kokeilla. Kasvoille tehtiin varjostukset (sävy oli omaan makuuni aivan liian lämmin, mutta jostain käsittömättömästä syystä MACillä ei ole viileää varjostussävyä...). Poskipunana oli Plum Foolery, joka on tosi kauniin värinen ja sen jälkeen laitettiin hohtoa Lightscapadella. Itse en käytä koskaan näin paljon hohtoa kasvoilla, koska itse koen, että iho näyttää rasvaiselta ja ihohuokoset valitettavasti korostuvat turhan paljon.
Eilinen tuotearmeija. Tosin tältä omatkin meikkailut tahtovat näyttää. Huulipunaksi valikoitui Stone. Olen katsellut sitä jo pitkään, mutta ajattelin, että se on liian ruskea. Se on aivan ihana ja olkoon seuraava B2M punani. Toinen vaihtoehto oli todella tumma ja rusehtava Antique Velvet. Sekin olisi ollut aivan ihana.
Menin erittäin järkilinjalla kolmen tuotteen suhteen. Minulta on ihan pian loppumassa Pro Longwear concealer NC15, joten uusi tuli tarpeeseen. Samoin huulipunanpohjustaja vetelee viimeisiään. Uutena tuttavuutena mukaan lähti Prep+Prime 24-hour Extend Eye Base luomivärinpohjustaja. Olen lukenut paljon hyvää ja eilisen perusteella luomivärit pysyvät hyvin paikoillaan.
Tykkäsin meikistä todella paljon. Ainoastaan meikkipohja oli sellainen, että en tuntenut oloani ihan kotoisaksi. Mutta nämä on taas näitä makuasioita. Kivaa oli ja joskus olisi kiva mennä uudestaankin toisen meikattavaksi.
In English:
This was my first time I got my make up done by at MAC. This was my birthday present from my friend. I didn't want anything too plain and neutral. So we went with dark burgundy shades and Stone lipstick. The base was probably a bit too shimmery for my taste as I'm so used to my super matte base, but other than that this was fun and I definitely want to go a again one day.
Sunday, May 15, 2016
Saturday, May 14, 2016
Muistutus: Arvonta!
Muistakaahan käydä vielä osallistumassa vallan mainioon arvontaan. Aikaa osallistua on vielä huomiseen sunnuntaihin klo 20 saakka.
Osallistua voit TÄÄLLÄ.
Osallistua voit TÄÄLLÄ.
Thursday, May 12, 2016
Parfyymi -perjantai: Bvlgari Omnia Paraiba edt - vihdoinkin oma kesätuoksu
Olen etsinyt itselleni kesätuoksua jo pitkään. Muutama kiva on tullut vastaan, mutta olen tiennyt jo testausvaiheessa, että tulen kyllästymään tuoksuun todella nopeasti. Rakastan tummia gourmand-tuoksuja, mutta kesäisin ne vaan tuntuvat vähän kummalliselta käyttää, varsinkin päiväaikaan.
Luin tästä Bvlgarin Omnia Paraiba hajuvedestä Jonnan Keyword: Love -blogista ja kiinnostuin heti. En ole koskaan innostunut Bvlgarin muista tuoksuista, mutta tässä on jotain jännää. Jo tuoksun pakkauskin houkuttelee ihanan turkoosilla värillään.
Paraiba on hedelmäinen ja trooppinen tuoksu, muttei sellainen Escada-tyyppinen makean hedelmäinen. Sanoisin tätä enemmän kirpeäksi. Ensi nuuhkaisulla vastaan tulee kirpeä appelsiini ja passionhedelmä. Itse haistan tämän hedelmäisyyden loppuun saakka, mutta mukaan tulee kukkia ja lopussa vetiveriä ja kaakaota. Tuo kaakao on melko yllättävä elementti muuten hyvin raikkaassa tuoksussa. Itse en haista kaakaota erityisen selvästi, mutta se tuo hieman pehmeyttä ja makeutta tähän tuoksuun. Kokonaisuus on mielestäni mukavan tasapainoinen. Kuten Jonnakin sanoi arvostelussaan; tämä on tällainen aikuisempi Escada. :)
Notes:
floral fruity
Top notes: bitter orange, passionfruit
Middle notes: gardenia, passion flower
Base notes: vetiver, cocoa pod
Oma pulloni on 25ml. Tämä eroaa muotonsa puolesta todella paljon 40ml pullosta. Itse tykkään tästä pienemmästä enemmän. Pullon muotoilu on jollain tapaa kuin jostain sci-fi/fantasia elokuvasta. Sopii käteen hyvin.
Hintaa tällä 25ml edt:llä on 56 euroa. Ostin omani Kicksistä, koska sain sinne lahjakortin synttärilahjaksi ja sain käytettyä myös -20% kantiskupongin. Tällä hetkellä ainakin Stockalla on kaikki hajuvedet -20%, jos joku kaipailee esim. tätä kesää varten.
In English:
I've been looking for a summer scent for ages. I've found few, but I've already had the feeling I'm going to get bored with them very quickly. Bvlgari's Omnia Paraiba could be described as grown-up's Escada scent. This is fruity and tropical, but not sweet and sugary.
I'm very happy with this one and I love the bottle of this 25ml bottle. It's like something from a sci-fi/fantasy movie. :)

Wednesday, May 11, 2016
ColourPop - Super Shock Shadow: Telepathy, Nillionaire & La La
Meinasin jo melkein unohtaa kirjoitella näistä ColourPopin luomiväreistä, jotka tulivat viimeisen tilauksen mukana. (Jutun huulituotteista löydät täältä.) Nämä Super Shock Shadow -nimellä kulkevat luomivärit ovat jääneet minulla päivittäiseen käyttöön. Itse pidän erityisesti näistä metallinhohtoisista sävyistä. Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus päästä kokeilemaan yhtä sävyä arvonnassani.
Ensimmäisenä Telepathy, joka on upea, vihertävä kulta. Tässä metallinen kiilto on ihan huikea. Koostumus on sopivan pehmeä ja pigmenttinen. (Tosin nappi tuli murtuneena perille. Tämä on valitettavan yleistä näiden Super Shockien kanssa.)
Olen jo ainakin kaksi kertaa unohtanut lisätä Nillionairen tilaukseen mukaan. Tätä on kovasti kehuttu, eikä turhaan. Sanoisin, että Nillionaire on keskitumma ruskea, joka on erittäin kimalteinen.
I <3 This on minulle jo tuttu. Piti tilata uusi, koska vanha alkaa vedellä viimeisiään. Käytän tätä lähes päivittäin liikkuvalla luomella. Sävy on tuollainen vaalea taupe, jossa on kaunista kimallusta.
La La on sivujen mukaan ruusukultainen, mutta minulle tämä on enemmän pronssinen. Kuitenkin kaunis sävy ja sopii kesämeikkeihin kivasti.
Super Shock Shadowsit pysyvät luomillani todella hyvin. Paremmin kuin normaalit luomivärit. Käytän alla aina pohjustajaa, mutta olen kokeillut pari kertaa ilmankin ja lopputulos on ollut hämmästyttävän pysyvä.
In English:
Eyeshadow part of my ColourPop order. I'm using their shadows almost on daily basis. My favorite out of these is Telepathy. Gorgeous, metallic green gold shade. Wow.

![]() |
| La La, Nillionaire & Telepathy |
Eyeshadow part of my ColourPop order. I'm using their shadows almost on daily basis. My favorite out of these is Telepathy. Gorgeous, metallic green gold shade. Wow.
Monday, May 9, 2016
ArtDeco: Glam Vintage & Perfect Colour Lipstick
Olin taas myöhässä ArtDecon kokoelman suhteen. ArtDeco on merkkinä oikeasti erittäin kiinnostava ja heillä on ihanan laaja ja monipuolinen valikoima. Silti se unohtuu liian helposti. Sen vuoksi minulta meni ohi upeisiin pakkauksiin puettu Glam Vintage -kokoelma.
Tehdessäni hajuvesitilausta Parfume Dreams -verkkokauppaan, nappasin mukaan alessa olleen Compact Powderin. Omalle kalmaiholleni puuteri on tietysti aivan liian tumma, mutta tuo on todella kaunis kevyenä aurinkopuuterina. Ja tuo pakkaus on vaan niin kaunis. Jos suunnittelisin oman meikkisarjan, pakkauksissa olisi ehdottomasti samoja elementtejä.
Huulipuna jäi minulle aavistuksen mysteeriksi. Nettisivun mukaan tämän pitäisi olla osa ArtDecon Dita von Teese -kokoelmaa. Mutta tässä ei ole ihan samanlaista pakkausta. Oli, mikä oli. Tämä Perfect Colour Lipstick sävyssä 24 on erittäin ihana tuttavuus.
Näyttää tuubissa tummemmalta kuin huulilla. En oikein tiedä, miten kuvailisin tätä sävyä. Kai tämä on hieman lämpimään taittava, murrettu punainen. Voisin kuvitella, että sopii erittäin hyvin eri ihosävyille. Arkeen ja juhlaan. Tämä huulipuna on siis osana synttäriarvontaa.
Tuntuu huulilla oikein mukavalta. Lopputulos on puolipeittävä, kauniisti kiiltävä, mutta silti hyvin huulilla pysyvä. Kiva puna kevääseen ja kesään.
Tässä vielä kokokasvokuva. Kuva on sen verran vanhempi, että muusta meikistä ei suurempia muistikuvia.
In English:
I'm always a bit too late when it comes to ArtDeco collections. First the Dita von Teese collection and now Glam Vintage. Fortunately I was able to grab this Compact Powder from Parfume Dreams when I made my perfume order. The powder is too dark for me as it is, but as a light bronzing powder it's quite beautiful and I love the packaging. If I designed my own make up line I would like the products to look something like these.

Sunday, May 8, 2016
Blogi 5 vuotta - Arvonnan aika
Blogini täyttää tänään 8.5.-16 5 vuotta. Olen iloinen, että blogini on pysynyt jo näin kauan elossa ja teitä lukijoita jaksaa edelleen kiinnostaa minun juttuni ja kuvani.
Ajatus blogista muhi mielessäni melko pitkään. Olen ottanut kuvia meikeistä jo paljon ennen blogia ja ensimmäiset meikkikuvat laitoin muiden nähtäväksi vuonna 2007. Mutta vasta 2011 koin luontevaksi perustaa blogin. Kaikki blogeihin liittyvä on harpannut valovuoden eteepäin tuosta viiden vuoden takaisesta, moni asia on mennyt paljon ammattimaisempaan suuntaan. Kuvien laatu on ihan toista luokkaa kuin vielä tuolloin. En itse mitenkään häpeä kuvia tai mitään muitakaan juttuja tuolta blogin alkutaipaleelta.
Blogini ajatus on pysynyt melko samana alusta asti. Meikit ovat edelleen se ykkösjuttu minulle, kun taas ihonhoidosta kirjoittaminen on jotenkin vierasta. En ole myöskään koskaan erityisemmin pitänyt tuotearvostelujen kirjoittamisesta. Olen pääsemässä onneksi siitä ahdistuksesta vähitellen eroon, kun olen alkanut kiinnostua enemmän ja enemmän hajuvesistä ja kirjoitan kokemuksiani tuoksuista. Yksityiselämäni haluan pitää melko irrallaan blogista, koska en koe elämäni olevan kovin tapahtumarikasta.
Sitten itse arvontaan ja sen tuotteisiin. Tämä koko läjä lähtee siis arvonnan voittajalle. Säännöt tulevat lopussa.
- ArtDeco: Perfect Colour Lipstick, no24. Todella kiva ja monikäyttöinen neutraali punainen. (Juttua tulossa pian.)
- Kubiss: Pink Dazzle lipstick *
- ColourPop: 'Partridge' Super Shock Shadow. Halusin ehdottomasti arvontaan mukaan ColourPopin tuotteita, koska olen meuhkannut niistä moneen otteeseen blogissani. Itselläni ei ole tätä kyseistä sävyä, mutta se on hyvin vastaava esim. MACin Blue-Brown pigmentin ja Urban Decayn Lounge -luomivärin kanssa. Eli lämmin ruskea pohja, jossa vihreänturkoosia hohdetta.
- Badger Company: Vanilla Madagasgar lip balm. Minulla on itselläni näitä Badger -huulirasvoja käytössä ja olen tykännyt tosi paljon.
- ColourPop: Lumiére Lippe Stix. Mietin ensin jotain vähän hurjempaa huulipunasävyä, mutta totesin, että tämä on ollut yksi käytetyimmistä huulipunista viime syksyn jälkeen. Toivottavasti voittaja pitää tästä yhtä paljon.
Sain Punanaamiosta tämän värikkään kaksikon mukaan arvontaan, josta olen todella iloinen. Minut tunnetaan melko värikkäistä meikeistä, joten halusin sen näkyvän myös arvonnassa. Punanaamio tuo maahan nykyään Mehronin tuotteita, joista todella monet kiinnostavat minua kovasti (kuten erilaiset pohjustajat, puuterit ja Metallic Powderit).
- Detailz: Blue Liquid Makeup *. Tämä ei ole itselleni tuttu tuote vielä, mutta vaikuttaa erittäin kivalta. Voi käyttää siis rajauksena tai näillä voi muuten vaan taiteilla iholle kuvioita. Valitsin sinisen värin, koska lähestymme kesää ja tällä sinisellä saa erittäin kivasti väriä neutraaliinkiin meikkiin.
- InTense pro: Ocean Breeze pressed pigments *. Nämä luomivärit ovatkin sitten tutumpia. Ocean Breeze on kaunis, hieman tummempi turkoosi, jossa on upea pigmentti. Menee sekä luomivärinä että rajauksena.
- Make-up Blender*. Nämä meikkimunat ovat tällä hetkellä todella monien suosiossa. Itselläni on jo pari erilaista käytössä, joten annan nämä mielelläni eteenpäin.
- Cuccio Colour: The Petite Palette Collection*. En kirjoittele juurikaan kynsistä tai kynsilakoista, vaikka niitäkin löytyy ihan kunnioitettava määrä. Tämän minisetin arvon kuitenkin mielelläni teidän lukijoiden kesken.
Sitten vielä yksi arvonnan kohokohta. Elizabeth Ardenin ihana Always Red edt 30ml. Arvoin tästä lahjapakkausesta aiemmin tänä vuonna vartalovoiteen ja nyt on itse tuoksun vuoro. (Tuoksu on siis ihan uusi, vaikka pakkaus on avattu ja sieltä on otettu vartalovoide pois.) Arvosteluni tästä tuoksusta löytyy täältä.
Ja vielä viimeisenä, muttei vähäisimpänä. Rakastan teetä ja Kusmi Tea on yksi lempi merkeistäni. Maustettu musta tee St. Petersburg on osa heidän Russian Blends -kokoelmaa. Minulla on tästä teestä tuplana tällainen 15g pikkupurkki, joten tämä lähtee myös voittajalle.
Eli tällainen satsi tuotteita. Valitsin tähän paljon juttuja, joista pidän itse todella paljon ja toivon, että arvonnan voittaja pitää niistä myös.
ARVONNAN SÄÄNNÖT:
1. Sinun tulee olla blogini lukija Bloggerin tai Bloglovinin kautta (uudet lukijat ovat tietysti tervetulleita). (Lähetän palkinnon ainoastaan Suomeen.)
2. Kerro, mikä näistä tuotteista kiinnostaisi sinua eniten?
3. Kerro, minkälaisia postauksia toivoisit tulevaisuudessa tai mitä haluat kysyä minulta?
4. Jätä sähköpostiosoitteesi.
Arvonta sulkeutuu su 15.5. klo 20
*:llä merkityt tuotteet olen saanut blogin kautta

Monday, May 2, 2016
Operaatio Grannyhair: done
Operaatio: hiukset harmaaksi on saatettu vihdoin päätökseen. Tästä eteenpäin luvassa lähinnä ylläpitoa ja tyvikasvun raidoittamista. Kuva tummilla hiuksilla on otettu 27.12.-15 ja viereinen kuva taas 27.4.-16.
Miten tähän päästiin?
4 värinpoistoa kotona (hiuksia suojaamassa kookosöljy) ja niiden välissä hiusta helliviä hoitoja ja sävytteitä. Nyt viimeisimpänä menin kampaajalle, jossa tyvikasvu raidoitettiin ja pituuksiin tehtiin vaalennuspesu. Sen päälle harmaa sävyte, joka oli sekoitettu ainakin kolmesta eri sävystä. Valitettavasti sävy ei ole pysynyt hyvin, mutta minulla on hyvät sävyt kotona. (Latvoista leikattiin n.5cm.) Hiusten yleiskunto on edelleen todella hyvä mielestäni. Ei karheutta, eikä takkuja. Toiveenani on nyt kasvattaa hiukset hieman pidemmäksi.
Väliin on mahtunut vaikka mitä eri harmaan ja vaaleanvioletin sävyjä:
- Ensimmäinen kuva on kolmen värinpoiston jälkeen.
- Toinen kuva neljän värinpoiston jälkeen.
- Kolmannessa kuvassa on hiuksissa Color Mask sävyssä Graphite.
- Neljännessä on vähän vahingossa saanut violetit hiukset, joissa sekoituksena Color Mask Platinum, Crazy Color Lilac ja Tallinnasta ostettu venäläinen sävyte 9.10.
Käytän melkein joka hiustenpesussa Fudgen Clean Blonde -shampoota. Sitä ovat suurin piirtein kaikki kehuneet tehokkaimmaksi hopeashampooksi. Yhdyn tähän väitteeseen. Tämä värjää käsiä, joka kannattaa huomioida. Itse olen sen verran laiska, etten jaksa aamuisin etsiä hanskoja käteen shampoon levityksen ajaksi. En ole huomannut, että tämä kuivattaisi hiuksia, mutta pesee mukavan puhtaaksi. Oman 1l pönikän ostin FeelUnique -nettikaupasta (hintaa tuli n.24€).
Olen tykännyt näistä Color Maskeista todella paljon. Omille hiuksilleni toimii parhaiten Platinum & Graphite sekoitus. Näistä riittää omiin hiuksiini 5-6 käyttökertaa. Platinumilla saa taitettua keltaisuutta ja Graphite tuo selkeästi harmaata sävyä hiuksiin.
Crazy Colorin Lilac (no55) sävyä kehuttiin kovasta, jos haluaa saada harmaata sävyä. Lilaa tuolla ei oikein saa. Herman's Amazing suoraväriä en ole vieläkään kokeillut. Mutta purkissa se on todella sinisen sävyinen.
Silloin, kun hiuksissani on ollut hieman punertavampaa lilaa, niin olen käyttänyt tuota venäläistä sävytettä (itse asiassa en ole ihan varma, onko tuo sittenkin shampoo). Se on tosi tumma, hieman punertava violetti. Tuo Igoran Expert Mousse 9,5-1 on jäänyt vähän mysteeriksi. Mielestäni vaahto ei ole minkään väristä, enkä ole huomannut juuri mitään vaikutusta hiusten sävyyn parin kokeilun perusteella.
Päätin heti alussa, että olen kärsivällinen tämän projektin kanssa. 5kk tähän nyt sitten meni. En usko, että palaan tummaan enää takaisin, koska en halua enää käydä vaalennusrumbaa läpi.
In English:
My grannyhair project has come to an end. It took me 5 months to get where I wanted. And now I like it a lot. :)

Subscribe to:
Posts (Atom)