Thursday, August 1, 2019

Picture perfect - pieniä kuulumisia

Kuvaaja: Markus Lehto/fotoni.org
Blogi on pitänyt pitkää taukoa. Instagramissa olen jaksanut olla huomattavasti aktiivisempi. Kai se vanhuus iskee, kun uusien kosmetiikkajulkaisujen perässä ei enää tahdo pysyä. Vanhat suosikit ovat pysyneet ja jotain uusiakin on toki tullut mukaan.

Olen pitkään halunnut kirjoittaa päivitystä hiustenlähtö/PCOS -tilanteeseen. Lyhykäisyydessään tilanne on seuraava: hormonikierukkaa kokeiltiin ja todettiin huonoksi vaihtoehdoksi, nyt käytössä Spironolactone -lääke, jolla hiustenlähtö on toistaiseksi pysäytetty ja myös iho on paremmassa kunnossa kuin vuosiin.

Olen muutaman kerran vuodessa käynyt kuvausreissuilla kuvaajaystävien kanssa ja lopputulos on joka kerta ollut jotain todella mahtavaa ja myös joka kerta hyvin erilaista. Tämän postauksen kuvitukset ovat viimeisen parin vuoden kuvista. Arkena en meikkaa mitenkään erityisesti enää, joten kuvauksia varten on vapauttavaa meikata/maskeerata itseään.
Olen myös yrittänyt noudattaa FODMAP -ruokavaliota, jotta elimistö noin kaikkineen voisi paremmin. Alku oli melko hankalaa, mutta nyt sujuu jo paremmin, vaikkakin makeat herkut ovat edelleen heikko kohtani.
Yritän saada kirjoitettua varsinkin hajuvesistä tänä vuonna. Niitä kertynyt turhankin monta viime vuosien aikana, tosin olen saanut onneksi myytyä käyttämättä jääneitä pois.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...