Aika rikkoa jälleen blogi-hiljaisuus. Ulkona vallitsee erittäin kylmä ilma, joten nämä tammikuussa otetut kuvat käyvät erinomaisesti tähän hetkeen. Kuvaajana toimi jälleen Markus Lehto/fotoni.org. Kaikki meni aikalailla nappiin näiden kuvausten osalta. Ulkona oli silloinkin kylmä (-12C), mutta oli aivan tyyntä. Koko luonto oli jäähileen peitossa saaden kaiken näyttämään ihanan utuiselta ja satumaiselta.
Minulla oli päälläni vanha, kaksiosainen hääpuku, itse tuunattu panta/tiara, tyllibolero ja iso kaulakoru. Ainoastaan käsivarsille tuli hieman kylmä kuvatessa.
Meikki oli melko simppeli. Lähinnä harmaata. Hiukset olisin halunnut sellaiseksi kiharapilveksi, mutta sen puolesta aika loppui kesken. Nuo laineet olivat ihan ok.
Tämä on ollut ehdottomasti yksi lempikuvauksistani.
Showing posts with label gothic. Show all posts
Showing posts with label gothic. Show all posts
Tuesday, February 27, 2018
Monday, October 10, 2016
I See Red - Punaista Silmissä
Tässä vähän lähempiä kuvia kuvausmeikistä. Mietin pitkään teenkö tumman silmämeikin ja punaiset huulet vai toisinpäin. Menin sitten toisinpäin. En ole päässyt kunnolla käyttämään tuota LA Splashin huulipunaa, joten se ratkaisi asian.
Meikkipohjana minulla oli Urban Decayn All Nighter -meikkivoide sävyssä 0.5. Varjostukset olivat yhdistelmä NYXin ja MACin Taupe-sävyjä. Jonka lisäksi kevyesti poskipunaa (MACin Blooming). Kuvissa meikistä häviää puolet, joten onneksi tein silmämeikistä noin voimakkaan.
Primer:
- MAC: Prep+Prime Eye Base
Eyeshadows:
- Inglot: M351 (ivory)
- Sugarpill: Love+
- Grimas: 545 (burgundy)
- MAC: Sketch
- MAC: Quarry
- NYX: Vivid Fire (Vivid Brights eyeliner)
Eyeliner/Mascara:
- Gosh: Xtreme liner
- MAC: Foxy khol
- Lancôme: Hypnôse
- Ardell: Demi Wispies
LA Splashin Catrina -huulimatta on ihanan värinen. Turkoosi hohde tulee todella hyvin esille tummaa pohjaa vasten. Pysyvyys on hyvä ja huulipuna on melko helppo levittää. Tämä on kuitenkin todella kuiva huulilla.Meikkipohjana minulla oli Urban Decayn All Nighter -meikkivoide sävyssä 0.5. Varjostukset olivat yhdistelmä NYXin ja MACin Taupe-sävyjä. Jonka lisäksi kevyesti poskipunaa (MACin Blooming). Kuvissa meikistä häviää puolet, joten onneksi tein silmämeikistä noin voimakkaan.
Tässä vielä kuvausten jälkeen napattu kuva puhelimellani, jossa näkyy paremmin vaatteet ja asusteet.
Sunday, October 9, 2016
October Rust - Kuvaukset Ruskametsässä
Olimme Markuksen kanssa jälleen kuvaamassa. Minulla on roikkunut kaapissa käytettynä ostettu Lip Servicen pvc-mekko, joka on nähnyt parhaat päivänsä. Ruskan värit sopivat mekon kanssa upeasti, joten nyt oli otollinen hetki lähteä metsään. Edellisiin kuvauksiin verrattuna tunnelma on aika erilainen. En ole koskaan erityisemmin ollut pvc-ihmisiä, joten mekon lisäksi minulla ei ollut oikein järkeviä asusteita. Tein boleron pari päivää aikaisemmin, vaikka vihaan pvc:n työstämistä ja ompelemista todella paljon (taiteen eteen on kärsittävä).
Yritin tehdä jotain hiuksilleni ja uskokaa tai älkää, mutta tupeerasin tuota pidempää puolta. Mutta eihän se kuvissa näy. Jos olisin osannut, niin olisin tehnyt letin tuolle toiselle puolelle. Nyt vedin hiukset kiinni niskaan toiselta puolelta, jotta hiuksiin tulisi selkeä pituusero. Toimi ihan kivasti.
Sain jostain myös päähäni, että punainen huntu näyttäisi todella mahtavalta, joten sellainenkin piti tehdä vielä samana päivänä. Huntu oli myös yllättävän lämmin. Päivä näytti lämpimältä, mutta ulkona oli alle +10C ja tuuli oli erittäin kylmä. Tuuli sai silmäni jälleen vuotamaan todella pahasti, mutta edelliskerrasta viisastuneena meikkasin hyvin pitkälle vedenkestävillä meikeillä. Seuraavassa postauksessa tulee lähikuvia meikistä.

- dress: Lip Service, Love Lies Bleeding 'Bathory' dress
- bolero, veil, corset & "gloves": made by me
- necklace: H&M
Sain jostain myös päähäni, että punainen huntu näyttäisi todella mahtavalta, joten sellainenkin piti tehdä vielä samana päivänä. Huntu oli myös yllättävän lämmin. Päivä näytti lämpimältä, mutta ulkona oli alle +10C ja tuuli oli erittäin kylmä. Tuuli sai silmäni jälleen vuotamaan todella pahasti, mutta edelliskerrasta viisastuneena meikkasin hyvin pitkälle vedenkestävillä meikeillä. Seuraavassa postauksessa tulee lähikuvia meikistä.
Friday, September 2, 2016
Lipstick & Chains
Tämän kesän toiset kuvaukset olivat tyyliltään aivan erilaiset aiempaan verrattuna. Paikkana oli hylätty teollisuushalli, jossa olen ollut kuvattavana myös joskus vuosia sitten. Tuollaiset isot hallit ovat jotenkin vähän ahdistavia paikkoja, koska jostain kuuluu koko ajan rapinaa, pientä kolinaa jne. Kuvauspaikkana tämä oli ihan huikea.
Kuvausmeikki oli melko selkeä. Näissä kuvissa punaiset rajaukset vielä näkyvät, mutta kauempaa katsottuna ne häviävät kokonaan.
Silmämeikissä käytin Urban Decayn Naked Smoky -palettia ja punaisena rajauksena ColourPopin nestemäistä huulipunaa 'Creeper'.
Huulilla minulla oli ColourPopin 'Creature', jonka päälle taputtelin Fyrinnaen Sugar Coated(?) luomiväriä. Pitäisi hankkia tuollainen metallinen, mattapintainen huulipuna esim. Milanilta.
Vaatteet olivat kuvaaja Tiinalta lainassa.
- Corset & skirt, Lip Service
- Bra, Marlies Dekkers
- Necklace & Haripiece, Glitter
- Boots from Paulan kenkä
Hallista löytyi aivan mielettömän hauska graffiti, jonka suussa oli sopivasti ikkuna. Oli tuolla muitakin huoneita ja kolkkia, mutta osassa oli niin paha haju, että jätimme menemättä.Kuvausmeikki oli melko selkeä. Näissä kuvissa punaiset rajaukset vielä näkyvät, mutta kauempaa katsottuna ne häviävät kokonaan.
Silmämeikissä käytin Urban Decayn Naked Smoky -palettia ja punaisena rajauksena ColourPopin nestemäistä huulipunaa 'Creeper'.
Huulilla minulla oli ColourPopin 'Creature', jonka päälle taputtelin Fyrinnaen Sugar Coated(?) luomiväriä. Pitäisi hankkia tuollainen metallinen, mattapintainen huulipuna esim. Milanilta.
Monday, November 23, 2015
Haunted Woods - photoshoot
Halusin laittaa kuvat jo viime yönä, mutta maltoin mieleni. :) Kävimme syyskuun lopulla ottamassa Tiinan kanssa kuvia Salon lähistöllä keskellä metsää. Halusin pitää vaatetuksen ja meikin todella värittömänä ja mielestäni tämä toimi todella kivasti metsä- ja kalliotaustaa vasten
Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi ja lisää löytyy Täältä.
... keskellä metsää on hylätty rautatietunneli. Tuo näky oli niin epätodellinen, kun saavuimme kuvauspaikalle. Tuolla pystyi myös liian hyvin kuvittelemaan, että tuolta tunnelin toisesta päästä alkaisi kuulumaan raapimista, kolinaa ja rääkymistä ja jostain koloistaan kaivautuu zombie-armeija.
Saimme onneksi olla ihan rauhassa ja pidän ihan valtavasti kuvista. Tällaiset kuvaukset saavat aina aikaan sen, että tekisi mieli tehdä uusia vaatteita. Uusi merenneitohame olisi varsinkin tarpeellinen, niin ei tarvitsisi olla pelkässä alushameessa. ;)
In English:
Here are the finished photos from September's photoshoot in the woods. There is this unreal place near town Salo. It's like from a fairytale. There's an abandoned railway tunnel in the middle of forest. The place is beautiful and very creepy.
I love the photos. I'm glad I chose to wear only blacks and greys.
Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi ja lisää löytyy Täältä.
Corset & Shrug: by me
Skirt/petticoat: Poirier
Headpieces and big necklace: H&M
Bolero: Vila
Paikka oli kuin jostain sadusta. Ei ehkä kovin kivasta sellaisesta. Pystyi todella helposti kuvittelemaan, että metsään laskeutuisi sankka sumu ja yht'äkkiä sumun keskeltä kuuluisi junan vihellys, sillä...... keskellä metsää on hylätty rautatietunneli. Tuo näky oli niin epätodellinen, kun saavuimme kuvauspaikalle. Tuolla pystyi myös liian hyvin kuvittelemaan, että tuolta tunnelin toisesta päästä alkaisi kuulumaan raapimista, kolinaa ja rääkymistä ja jostain koloistaan kaivautuu zombie-armeija.
Saimme onneksi olla ihan rauhassa ja pidän ihan valtavasti kuvista. Tällaiset kuvaukset saavat aina aikaan sen, että tekisi mieli tehdä uusia vaatteita. Uusi merenneitohame olisi varsinkin tarpeellinen, niin ei tarvitsisi olla pelkässä alushameessa. ;)
In English:
Here are the finished photos from September's photoshoot in the woods. There is this unreal place near town Salo. It's like from a fairytale. There's an abandoned railway tunnel in the middle of forest. The place is beautiful and very creepy.
I love the photos. I'm glad I chose to wear only blacks and greys.
Tuesday, April 28, 2015
Dark, Dead & Windy
Synkän keväisiä kuvia. Muutamat lenkkeilijät olivat aavistuksen hämmentyneitä, kun seisoin tuolla kivikossa juhlapuku päällä. Olin ihan järkyttävässä räkätaudissa kuvatessa, mutta onneksi en tullut sen pahemmin kipeäksi. Tuo mekko on aivan ihana, mutta en tule oikeasti pitämään sitä varmaan missään juhlissa. Noh, onneksi edes metsässä.
Kuvat: Markus Lehto/fotoni.org
Tekemäni meikki ei oikeastaan näy kuvissa lainkaan, mutta eipä sen niin väliä. Pitää tehdä uusi versio, kun otetaan vähän enemmän lähikuvia. Nyt kuvien tunnelma on melko synkkä ja karu.
In English:
New pictures by Markus Lehto/fotoni.org
I love the dark and gloomy feel. I also love that dress. I bought it although I was quite sure I'm never going to wear it anywhere. Well, at least I wore it in the middle of forest (you should've seen some jogger's face when they saw us).

Wednesday, August 6, 2014
Black Summer
Melkein vuoden tauon jälkeen Markus sai houkuteltua minut kameran eteen. Ja hyvä niin. Välillä tekee hyvää nähdä itsensä toisen silmien kautta. Olen kärsinyt hieman heikosta itsetunnosta hiustenlähdön ja painonnousun takia, joten jännitin aika paljon, miltä näytän kuvissa. Täytyy sanoa, että huoli oli aiheeton ja tykkään todella paljon kuvista. Luotan täysillä Markuksen visioihin ja kuvaaminen on joka kerta todella rentoa ja hauskaa.
Kuvaajana toimi siis jälleen mahdottoman lahjakas Markus Lehto/fotoni.org (linkin takaa löytyy loput kuvat).
Meikki oli jälleen melko tumma ja yksivärinen. Se vaan toimii itselleni parhaiten kuvissa. Huulilla oli Portland Black Lipstick Companyn tummansininen 'Indigo Bridge'. Tein tarkoituksella melko voimakkaat varjostukset kasvoihin NYXin Taupe -varjostusvärillä/poskipunalla.
Kuvaajana toimi siis jälleen mahdottoman lahjakas Markus Lehto/fotoni.org (linkin takaa löytyy loput kuvat).
Clothing:
- Bra: Marlies Dekkers
- Corset: by me
- Leggins: Spirit Store
- Pencil Skirt: by me
- Shoes: Vivienne Westwood & Jeffrey Campbell
- Accessories: Glitter
Kuvauspaikan pihalla oli melko hämmentävä kassakaappi. (En saanut auki.) Muutenkin maasto oli aavistuksen hankala noille korottomille Jeffrey Campbellin kengille. Mutta sain kiivettyä silti tuolle tasolle, joka näkyy alapuolella. Myös tatuoinnit pääsivät näissä kuvissa vihdoin näkyviin.Meikki oli jälleen melko tumma ja yksivärinen. Se vaan toimii itselleni parhaiten kuvissa. Huulilla oli Portland Black Lipstick Companyn tummansininen 'Indigo Bridge'. Tein tarkoituksella melko voimakkaat varjostukset kasvoihin NYXin Taupe -varjostusvärillä/poskipunalla.
In English:
Markus (fotoni.org) and I went to take some pictures after a really long time. I really enjoyed being in front of the camera, although I was quite nervous. I've been having some self-esteem issues with hair loss and gaining weight. But as always, Markus knows what he's doing and the pics turned out great.
I kept my make up and hair very simple. It usually works the best for me in the pictures.
Tuesday, March 4, 2014
Dolled Up
Nämä kuvat on otettu jo pari vuotta sitten, mutta olen ihan täysin unohtanut laittaa kuvia tänne blogin puolelle. (Ikää ja kilojakin on kertynyt aikalailla tässä välissä...) Kuvaaja: Photogothic/Tiina Kuvauspaikkana oli ihana Brinkhallin kartanon piha. Sää oli vähän turhankin aurinkoinen ja tuulinen.
In English:
Pictures from a photoshoot two years ago (when I was younger and skinnier). Totally forgot to post the pictures.
Photographer: Photogothic/Tiina
Shirt: H&M
Corset: by me
Skirt: Lip Service
Boots: Helena Angelique
Laitoin kuvat meikistä jo silloin pari vuotta sitten, mutta tässä uusintana. Tykkään jotenkin tuosta silmämeikistä, koska se saa silmäni näyttämään jännän malliselta.In English:
Pictures from a photoshoot two years ago (when I was younger and skinnier). Totally forgot to post the pictures.
Photographer: Photogothic/Tiina
Monday, May 14, 2012
Dollface
Tein tämän meikin pientä kuvausta varten. Havittelin jotain goottilolita tyylistä ilmettä. Hyvin perus musta-valkoinen silmämeikki ja punaiset huulet.
I made this look for small photoshoot. The theme was a bit like gothic lolita. Quite basic black&white eye makeup and red lips.
Silmämeikkiin on siis käytetty mustaa ja valkoista (Grimasin 002 ja 101), mustat rajaukset ja tekoripset ylhäällä ja alhaalla.
Nothing too fancy about the eyes. Just black and white matte eye shadows (Grimas 002 and 101), black eyeliner and false eyelashes.
Kasvoilla on Illamasquan Skin Base, jonka kanssa alan vihdoin olla kaverit. Joku kyseli toisessa postauksessa, millä levitän voiteen ja tämän hetkinen HG -sivellin on Real Techniques:in 'Expert Face Brush'. <3 Sen jättämä jälki on tasaista ja tarpeeksi peittävää. Silvetimestä tulossa vielä enemmän juttua hieman myöhemmin.
On my face I'm using Illamasqua's Skin Base. I've finally found a perfect tool to apply it with: Real Technique's Expert Face Brush. My new HG. <3 I'll be writing more about it later.

Friday, December 16, 2011
Gothic Photo Shoot, spring 2011
Tässä vihdoin kuvat viime keväisistä kuvauksista (tuli vähän ikävä noita pitkiä hiuksia näitä kuvia katsellessa...). Kuvia ei ole juurikaan käsitelty. Kuvaajana toimi Marja Haapakangas.
Finally, pictures from last spring's photo shoot (I kinda miss my long hair after seeing these pictures...). The pictures haven't been photoshopped that much. Photographer was Marja Haapakangas.
Finally, pictures from last spring's photo shoot (I kinda miss my long hair after seeing these pictures...). The pictures haven't been photoshopped that much. Photographer was Marja Haapakangas.
The atmosphere is completely different in the black/white picture.
"Just take the f-king plant already!" ;D
I wore tons of make up, but you can't really see it. But yay, it looks like I have cheek bones. :)
(corset, arm warmers and skirt are made by me, shirt is from H&M)
The End
Wednesday, August 24, 2011
Gothic Image
Tässä on kuva toukokuussa olleista kuvauksista. Kuvia otettiin toki enemmänkin, mutta en ole saanut vielä muita itselleni. Tunnelmasta tuli tosi kiva ja mustavalkoisuus käy tähän kuvaan todella hyvin.
Here's one picture from a photoshoot which was in May. There'll be more pictures when I get them. I really like the atmosphere and black & white colors work really well here.
Meikki ei tässä kuvassa juuri erotu. Olen oppinut tässä vuosien varrella, että minun kasvoilleni saa lykkiä väriä harjan kanssa ennen kuin se oikeasti näkyy kuvissa. Kuvassa on mukana on kihlattuni. Meikkasin myös hänet, mutta tässä kuvassa se ei näy. Toivottavasti saan parempia lähikuvia pelkästään hänestä. Minun vaatteeni ovat paitaa lukuunottamatta omaa käsialaa.
My make up doesn't really show in this picture, but I've learned that you need to put the make up with a broom if you want it show on my face. ;) That's my fiancé in the back round. I also did his make up and I hope I'll get better pictures of him alone. My clothes are made by me, except the shirt.
Minusta on otettu kuvia myös aiemmin ja ajattelin tehdä niistä oman postauksen, jos teitä kiinnostaa. Minusta nyt ei saa mallia tekemälläkään (pituutta saisi ainakin olla 15cm enemmän), mutta onneksi se ei näissä kuvissa ole ollut este.
I've had my photos taken before and I was thinking about making a post about them if you're interested. I'm no model (I should be at least 15cm/5inches taller), but I'm glad it hasn't bothered in these shoots.
Here's one picture from a photoshoot which was in May. There'll be more pictures when I get them. I really like the atmosphere and black & white colors work really well here.
![]() |
| Picture by Marja Haapakangas (click bigger) |
My make up doesn't really show in this picture, but I've learned that you need to put the make up with a broom if you want it show on my face. ;) That's my fiancé in the back round. I also did his make up and I hope I'll get better pictures of him alone. My clothes are made by me, except the shirt.
![]() |
| Here's a close up of the make up I was wearing (excuse the weird stare..) :) |
I've had my photos taken before and I was thinking about making a post about them if you're interested. I'm no model (I should be at least 15cm/5inches taller), but I'm glad it hasn't bothered in these shoots.
Subscribe to:
Posts (Atom)