Blogi on viettänyt hiljaiseloa. Rakas mummoni nukkui pois tammikuun alussa. En jaksanut istua koneella ja kosmetiikasta kirjoittaminen tuntui kummalliselta. Hautajaiset olivat viikonloppuna, joten yksi luku on niin sanotusti suljettu. Hautajaispäivän aamuna taivaalla näkyi sateenkaari, joka oli erikoinen näky tammikuisena talvipäivänä. Hautajaiset olivat valtavan surulliset, enkä tiedä, milloin tämä suru helpottaa, eikä itketä koko ajan. Mutta samalla hautajaiset olivat lohdulliset. Arkku oli avoinna ja näin ensimmäistä kertaa kuolleen, joka oli jollainlailla pelottavaa. Hyvästien jättäminen tuntui kuitenkin todellisemmalta ja muut hautajaisvieraat sanoivat samaa.
Kuvassa näkyvän riipuksen sain mummolta ehkä 20 vuotta sitten. En muista ihan varmasti. Riipus on valmistettu vuonna 1946. Se on ihan valtavan kaunis.
Minun oli tarkoitus kirjoittaa blogiin heti joulun jälkeen. Vietimme joulun perinteisesti vanhempieni luona Pohjois-Savossa. Näin myös mummon silloin viimeistä kertaa. Mummo olisi täyttänyt tässä kuussa 89 vuotta. Minulla on valtavasti hyviä muistoja menneiltä vuosilta. Tulevaksi jouluksi olen päättänyt opetella tekemään karjalanpiirakoita. Olin lukuisina vuosina auttamassa piirakoiden tekemisessä nuorempana, mutta alusta asti en ole itse koskaan niitä leiponut.
Yksi asia, josta tulen mummon aina muistamaan, on leipominen. Ja valtavat määrät kirjeitä ja kortteja vuosien varrelta. Mummon ja vaarin luokse sai aina mennä ja siellä vietettiin paljon aikaa Aku Ankkoja lukien, vanhoja suomalaisia elokuvia katsoen ja jäätelöä syöden. Käytiin yhdessä uimassa ja pesemässä joella mattoja, kerättiin marjoja ja kukkia ja käytiin ajamassa polkupyörillä. Mummo ja vaari olivat isovanhemmat koko kylän lapsille. Kaipaus ja ikävä on valtava.
<3
Otan osaa suruusi. Uskon tietäväni tuntemuksesi hyvin.
ReplyDeleteOma mummoni kuoli vuonna 1996 ja se koskettaa edelleenkin. Hän oli iäkäs, äiti oli ottolapsi, joten he saivat äidin kun mummo oli jo 46-vuotias. Mummo eli kotona loppuun asti, 96-vuotiaaksi.
Se tunne, kun jotain on peruuttamattomasti ohitse ja kuinka sitä ajattelee, että olisimmepa nähneet useammin (mummo asui toisella paikkakunnalla) ja eihän sitä nuorena tajunnut. Ikävä on edelleen kova ja näen mummmosta usein unia, jotka koskettavat myös.
Omien vanhempien kohdalla yritän toimia niin, että käyn usein, autan kaikessa yms.
En pystyisi enää kuollutta näkemään, enkä tahtoisi. Jouduin (liian) nuorena näkemään ensimmäisen poikaystäväni kuolleena ja se riitti.
Voimia ja jaksamista, vaali kauniita muistoja.
Kiitos kovasti.
DeleteEhdin onneksi nähdä mummon pari kertaa ennen kuolemaa, vaikka itsekin asun 5 tunnin matkan päässä.
Haluan ehdottomasti olla omien vanhempieni apuna, kun ikä alkaa painaa. Äitini oli viimeiseen asti mummon apuna ja kävi joka päivä vanhainkodilla vierailemassa.
Iso hali!<3<3
ReplyDeleteSe suru ei välttämättä koskaan helpota, mutta muuttuu hallittavammaksi. Olen miettinyt, kuuluuko sen edes kokonaan kadota. Rakkaat ihmiset jättävät jälkensä meihin, totta kai heidän lähtönsä vie mennessään jotain korvaamatonta. Ja sitä saa surra, niin kauan kuin surettaa. Paljon voimia surun ja kaipauksen keskelle!
<3
DeleteKyllähän se suru ja kaipaus jää. Vaarin kuolemasta on nyt 6 vuotta ja silti se koskettaa edelleen. Pelkkiä hyviä muistoja jäi kummastakin isovanhemmasta.
Voimia ja osanotto suruusi <3 minä muistan mummon luona olevan valokuvan jossa hänen pienenä umpisuolentulehdukseen kuollut veljensä nukkuu. Arkussa kuolleena. On jäänyt mieleen ja itse en haluaisi kuollutta ihmistä nähdä. Kaikki omat isovanhemmat ovat nyt lähivuosina nukkuneet pois mutta ihanat muistot on kyllä jäänyt <3
ReplyDeleteKiitos. <3
DeleteMietin jo etukäteen tuota kuolleen näkemistä, koska kyseessä oli ortodoksi-hautajaiset. Rankin hetki oli nähdä kasvot, mutta se ei ollut kauheaa tai ahdistavaa, koska mummo näytti nukkuvan.
Hyviä muistoja tulee mieleen joka päivä vuosien varsilta. <3
Otan osaa suureen suruusi. Ajan myötä varmasti helpottaa, vaikkei koskaan unohdu, eikä pitäisikään.
ReplyDeleteMinä olin eri maassa kun rakas mummoni kuoli, en päässyt hyvästelemään. Se harmittaa edelleen. Näen hänestä joskus unia ja käymme niissä keskusteluja. Tavallaan hän on kanssani edelleen. Mulla on myös mummolta lahjaksi saatuja vanhoja koruja joita pidän harvoin mutta säilytän muistona.
Kiitos. <3
DeleteOlen niin onnellinen, että ehdittiin näkemään mummon kanssa vielä niin viime hetkellä.
Osanotot, tuli ihan kyynel silmään tätä lukiessa. <3
ReplyDeleteKiitos. <3
DeleteOlisin voinut kirjoittaa vaikka kuinka pitkän kirjoituksen, mutta alkoi itkettää niin paljon, että päätin pitää vähän lyhyempänä.
<3
ReplyDelete<3
Delete