Tämä huulipuna oli rakkautta ensi silmäyksellä. Luumunviolettilla pohjalla turkoosia kimalletta. En vaan voinut vastustaa. MACiltä on tullut useita ihania, uusia sävyjä (kuten keltaista, harmaata, sinistä, violettia jne.) ja tämä On And On (frost) on yksi uusista sävyistä. Näiden pitäisi jäädä vakkari valikoimaan.
Niin kaunis kuin On And On onkin, niin sen koostumus on hankala. Annan sen anteeksi. Alle suosittelen huultenrajauskynää tai jotain mattapunaa ja sen päälle vasta tätä huulipunaa. Tuo turkoosi kimalle pääsee näin parhaiten esille. Itse olin vähän hätäinen ja lopputulos oli epätasainen. Laitoin kevyesti alle MACin Night Moth -rajausta.
Kauempaa katsottuna epätasaisuus ei näy häiritsevästi.
Onko joku muu käynyt käpälöimässä MACin uusia huulipunasävyjä ja lähtikö jotain mukaan?
Friday, October 28, 2016
Saturday, October 15, 2016
2 x Turkoosi ja Pinkki
Tällä kertaa kaksi versiota samoilla sävyillä tehdystä meikistä. Oi että, olen tykännyt näistä väreistä yhdessä. Paras vinkki on, että näin erisävyisiä luomivärejä käyttäessä ei kannata hävyttää värejä liikaa keskenään. Ainoastaan kohta, jossa värit kohtaavat.
Toinen meikki jäljittelee samaa ideaa, mutta sävyt ovat hieman erilaiset.
Primer:
- UDPP
Eyeshadows:
- Inglot: M351 (ivory)
- MAC: Tonight's the Night
- Grimas: 572 (fuschia)
- Sugarpill: Lumi
MAC: Pink Opal pigment
Eyeliner/Mascara:
- Sensai Liquid Eyeliner
- Missha: Power Fix Mascara
- Lancôme: Hypnôse Drama
Kasvokuva piti napata poikkeuksellisesti parvekkeella, koska sisältä loppui valo kesken. Huulipunana oli yhdistelmä ColourPopin 'Too Lips' Ultra Satinia ja Notoriously Morbidin 'Tarot' punaa. En oikein tykännyt. Minun ei vaan pitäisi yrittää tehdä noita ombre-huulia. Toinen meikki jäljittelee samaa ideaa, mutta sävyt ovat hieman erilaiset.
Primer:
- MAC Prep+Prime Eye Base
Eyeshadow:
- Inglot: M351 (ivory)
- YSL: Jardin de Minuit (darkest green, light mint)
- Too Faced: Chocolate Bon Bons 'Totally Fetch' & 'Cotton Candy'
Eyeliner/Mascara:
- GOSH: Xtreme Liquid Liner
- Missha: Power Fix Mascara
- Lancôme: Grandiose
Tykkäsin kokonaisuudesta enemmän kuin edellisessä meikissä. Meikkipohjana minulla oli Urban Decayn All Nighter -meikkivoide sävyssä 0.5 ja huulilla ColourPopin Tootsie. Monday, October 10, 2016
I See Red - Punaista Silmissä
Tässä vähän lähempiä kuvia kuvausmeikistä. Mietin pitkään teenkö tumman silmämeikin ja punaiset huulet vai toisinpäin. Menin sitten toisinpäin. En ole päässyt kunnolla käyttämään tuota LA Splashin huulipunaa, joten se ratkaisi asian.
Meikkipohjana minulla oli Urban Decayn All Nighter -meikkivoide sävyssä 0.5. Varjostukset olivat yhdistelmä NYXin ja MACin Taupe-sävyjä. Jonka lisäksi kevyesti poskipunaa (MACin Blooming). Kuvissa meikistä häviää puolet, joten onneksi tein silmämeikistä noin voimakkaan.
Primer:
- MAC: Prep+Prime Eye Base
Eyeshadows:
- Inglot: M351 (ivory)
- Sugarpill: Love+
- Grimas: 545 (burgundy)
- MAC: Sketch
- MAC: Quarry
- NYX: Vivid Fire (Vivid Brights eyeliner)
Eyeliner/Mascara:
- Gosh: Xtreme liner
- MAC: Foxy khol
- Lancôme: Hypnôse
- Ardell: Demi Wispies
LA Splashin Catrina -huulimatta on ihanan värinen. Turkoosi hohde tulee todella hyvin esille tummaa pohjaa vasten. Pysyvyys on hyvä ja huulipuna on melko helppo levittää. Tämä on kuitenkin todella kuiva huulilla.Meikkipohjana minulla oli Urban Decayn All Nighter -meikkivoide sävyssä 0.5. Varjostukset olivat yhdistelmä NYXin ja MACin Taupe-sävyjä. Jonka lisäksi kevyesti poskipunaa (MACin Blooming). Kuvissa meikistä häviää puolet, joten onneksi tein silmämeikistä noin voimakkaan.
Tässä vielä kuvausten jälkeen napattu kuva puhelimellani, jossa näkyy paremmin vaatteet ja asusteet.
Sunday, October 9, 2016
October Rust - Kuvaukset Ruskametsässä
Olimme Markuksen kanssa jälleen kuvaamassa. Minulla on roikkunut kaapissa käytettynä ostettu Lip Servicen pvc-mekko, joka on nähnyt parhaat päivänsä. Ruskan värit sopivat mekon kanssa upeasti, joten nyt oli otollinen hetki lähteä metsään. Edellisiin kuvauksiin verrattuna tunnelma on aika erilainen. En ole koskaan erityisemmin ollut pvc-ihmisiä, joten mekon lisäksi minulla ei ollut oikein järkeviä asusteita. Tein boleron pari päivää aikaisemmin, vaikka vihaan pvc:n työstämistä ja ompelemista todella paljon (taiteen eteen on kärsittävä).
Yritin tehdä jotain hiuksilleni ja uskokaa tai älkää, mutta tupeerasin tuota pidempää puolta. Mutta eihän se kuvissa näy. Jos olisin osannut, niin olisin tehnyt letin tuolle toiselle puolelle. Nyt vedin hiukset kiinni niskaan toiselta puolelta, jotta hiuksiin tulisi selkeä pituusero. Toimi ihan kivasti.
Sain jostain myös päähäni, että punainen huntu näyttäisi todella mahtavalta, joten sellainenkin piti tehdä vielä samana päivänä. Huntu oli myös yllättävän lämmin. Päivä näytti lämpimältä, mutta ulkona oli alle +10C ja tuuli oli erittäin kylmä. Tuuli sai silmäni jälleen vuotamaan todella pahasti, mutta edelliskerrasta viisastuneena meikkasin hyvin pitkälle vedenkestävillä meikeillä. Seuraavassa postauksessa tulee lähikuvia meikistä.
Yritin tehdä jotain hiuksilleni ja uskokaa tai älkää, mutta tupeerasin tuota pidempää puolta. Mutta eihän se kuvissa näy. Jos olisin osannut, niin olisin tehnyt letin tuolle toiselle puolelle. Nyt vedin hiukset kiinni niskaan toiselta puolelta, jotta hiuksiin tulisi selkeä pituusero. Toimi ihan kivasti.
- dress: Lip Service, Love Lies Bleeding 'Bathory' dress
- bolero, veil, corset & "gloves": made by me
- necklace: H&M
Sain jostain myös päähäni, että punainen huntu näyttäisi todella mahtavalta, joten sellainenkin piti tehdä vielä samana päivänä. Huntu oli myös yllättävän lämmin. Päivä näytti lämpimältä, mutta ulkona oli alle +10C ja tuuli oli erittäin kylmä. Tuuli sai silmäni jälleen vuotamaan todella pahasti, mutta edelliskerrasta viisastuneena meikkasin hyvin pitkälle vedenkestävillä meikeillä. Seuraavassa postauksessa tulee lähikuvia meikistä.
Subscribe to:
Posts (Atom)