Tuesday, June 28, 2016

Back in Black?

Juhannuksena ei tullut ihan hirveästi iloteltua väreillä, mutta tämä meikki tarttui kameraan. Lähdetään kuitenkin liikkeelle hiuksista. Sävy on taas hetkellisesti muuttunut. Ostin Sokokselta mustan ColorMaskin (maskit ovat alennuksessa 11,90e), koska olen lukenut, että jotkut ovat käyttäneet sitä grannytukan ylläpitoon. Sekoitin suurin piirtein puolet ja puolet Blackiä ja Platinumia. Annoin värin olla hiuksissa noin puoli tuntia. Aika tummaksi meni. Ajattelin, että ei siinä mustassa niin paljon pigmenttiä voi olla. Olin väärässä.

Pidän ihan valtavasti tästä raudanharmaasta sävystä. Se ei ole todellakaan noin tasaisen näköinen kuin kuvassa ja yhden pesun jälkeen latvat vihertävät. Seuraavalla kerralla vähän violettia joukkoon. Ja vähän vähemmän tuota mustaa.

Muuten harmaa kokonaisuus kaipasi kaverikseen punertavaa meikkiä. Käytin silmämeikkiin MACin ihanaa Burgundy x Nine -palettia.
 Eyeshadows:
- Inglot: M351 (ivory)
- MAC: Sketch
- MAC: Star Violet
- MAC: Pink Opal pigment
Ajattelin huulille ensin MACin Stone -huulipunaa, mutta koska se oli jossain piilossa, niin nappasin pöydältä ColourPopin ihanan erilaisen TooLips Ultra Satin -huulipunan. Kylmä harmaa ja lämpimään taittavat punaiset sopivat jännän upeasti yhteen.
In English:
I tried black hair mask to keep my hair grey. It worked almost too well. ;) But I do love this lovely steel grey color.  

Thursday, June 23, 2016

This Is Who I Am - Minun "Tunnusmeikkini"

Olen jo hetken halunnut koota tällaisen kollaasin eri silmä- ja huulimeikeistä. Blogeissa on kiertänyt pieni Tunnusmeikki -haaste, johon halusin kovasti osallistua, mutta en osannut tehdä minulle tyypillistä meikkiä. Niitä on monta. Käytän värejä mielelläni ja paljon. Arkisin vähemmän, mutta vapaalla revittelen edelleen oudompien väriyhdistelmien maailmassa. Monia juttuja on tullut kokeiltua, mutta onneksi uusia kivoja ideoita tulee koko ajan eri puolilta.

Tämän silmämeikki kollaasin katselu saa minut hyvälle tuulelle. Muistan pitäneeni näistä kaikista meikeistä todella paljon.
Huulimeikeissä mennään aika samalla linjalla. Tykkään käyttää päivittäin huulipunaa. Töissä minulla on välillä neutraalia vaaleanpunaista, mutta usein valitsen aamuisin fuksiaa tai punaista. Silloin tällöin iskee halu laittaa huulilla sinistä, violettia, harmaata tai turkoosia.

Katsotaan, mitä meikkejä juhannuksena tulee keksittyä. Vai tuleeko? Saattaa mennä lepäämiseen nämä kolme päivää.

Onko teillä jotain selkeää tunnusmeikkiä?

Thursday, June 16, 2016

Urban Decay: Iconic Smoky Eye

Kesän kiireet ovat virallisesti taas alkaneet töissä ja blogissa on välillä vähän hiljaisempaa. Yritän kuitenkin kuvata meikkejä ja purkaa kuvasaalista aina jossain sopivassa välissä. Tämä meikki on viime viikonlopulta. Halusin pitkästä aikaa ottaa Urban Decayn Naked Smoky -paletin käyttöön. Paletin mukana tuli ohjeet neljään eri silmämeikkiin ja tässä niistä Iconic UD Smoky Eye.
Meikki on melko tumma, mutta mustaa käytetään ainoastaan rajauksissa. Olen tällä viikolla muutenkin käyttänyt rajauksena kynää nestemäisen eyelinerin sijaan ja olen ollut aika tyytyväinen lopputulokseen. Kai se vanhuus tulee, kun näin alkaa pehmetä. ;)
Tässä vielä mallikuva ja kirjoitetut ohjeet. Yritän joskus saada tehtyä ja kuvattua ne kolme muutakin meikkiä. Pidän tällaisista ohjeista todella paljon, koska niistä saa ideoita omaan meikkaamiseen. Sitä kangistuu omiin kaavoihinsa, joten välillä on kiva kokeilla erilaisia tapoja meikata.
Huulille pääsi ColourPopin huulimatta 'Dr.M'. Edelleen aivan mielettömän ihastuttava vihreän turkoosi. Tämä smoky -meikki on todella kiva. Intensiivinen olematta liian tumma.
In English:
I finally took pictures of my version of Urban Decay's Iconic UD Smoky Eye look. I really like it. 

Wednesday, June 8, 2016

MAC: Stone - Kivihuulet

MACin mattainen Stone -huulipuna on kiinnostanut minua jo pitkään. Epäilykseni oli, että sävy on liian ruskea. Onneksi tätä testattiin käydessäni meikissä MACin pisteellä ja pakkohan tämä oli saada. Kävin viime perjantaina hakemassa tämän huulipunan Back2Macinä Helsingin pisteeltä.
Stone on siis harmahtavan ruskea mattapuna. Koostumus on hyvin miellyttävän tuntuinen huulilla ja väri levittyy helposti. Ihan supermatta tämä ei ole, joten ei ole erityisen kuivattava. Käytän nykyään aina huulipunien alla MACin Prep+Prime Lip pohjustajaa ja huulet ovat voineet paljon paremmin. Enää ei tarvitse joka ilta repiä riekaleita huulista, vaan nyt riittää pelkkä huulirasvan lisääminen.
Mielestäni huulilla Stonen harmahtava sävy tulee vielä paremmin esille. Tämä on aika ysäri, tosin itse muistelen, että silloin rusehtavat sävyt olivat lämpimän sävyisiä, eivät tällaisia kylmiä.
Itse asiassa koko meikki on aika ysäri. Vaalea, mattapintainen iho ja melko hento poskipuna. Kasvojen varjostaminen taas ei kuulunut silloin meikkeihin, mutta itse haluan hieman muotoilla kasvojani. Muistelen, että tykkäsin lukea Suosikissa ollutta meikkipalstaa, johon sai lähettää meikkikysymyksiä. Olisi kiva lukea joskus niitä vanhoja lehtiä ja lueskella juurikin tuota meikkipalstaa.

Simämeikki oli harvinaisen pelkistetty. Käytin MACin Burgundy times nine -palettia ja ruskeaa kynää rajaukseen. En vaan oikein osaa olla näin maltillisen rajauksen kanssa. :)
In English:
I just had to get MAC's Stone matte lipstick. It's very pretty greyish midtone brown. In my opinon the grey tone shows better on lips. I kinda liked my 90's inspired look.  

Sunday, June 5, 2016

A Kind Of Magic - Queen Concert in Helsinki

Unelmani toteutui vielä toisen kerran perjantaina 3.6.2016, kun Queen + Adam Lambert esiintyivät Helsingissä. En olisi uskonut, että tämä päivä koittaa ja Queen tulee oikeasti Suomeen soittamaan 42 vuoden tauon jälkeen. Olen iloinen, että näin bändin jo viime vuonna Berliinissä, koska nämä ulkokeikat ovat aina vähän hankalia näin lyhyelle ihmiselle. Mutta ei se fiilistä haitannut.

Setti oli Berliiniin verrattuna aavistuksen lyhyempi ja kuulimme eri biisejä. Olin melko ihmeissäni, että The Show Must Go On jäi puuttumaan kokonaan, samoin Who Wants To Live Forever. Love of My Life oli jälleen yksi henk.koht. suosikeistani, koska siinä kappaleessa on jotain niin herkkää ja kaunista.
Mietiskelin tapani mukaan meikin väriä pari hetkeä. Päätin sitten mennä punaisella linjalla. Yritin myös ensimmäistä kertaa ikinä kihartaa hiuksia suoristusraudan kanssa. Lopputulos oli ihan ok siihen nähden ja latvat ovat vieläkin taipuisat. Heh, tajusin vasta nyt, että minullakin oli harmaat ja kiharat hiukset. Tosin Brian Mayn pehkoa ei voita kukaan. :)
 Primer:
- UDPP
- Pixie Epoxy

Eyeshadows:
- Inglot: M351 (ivory)
- Grimas: 545 (burgundy)
- MAC: Sketch
- MAC: Star Violet
- Fyrinnae: Sugar Coated
- MAC: Pink Opal pigment

Eyeliner/Mascara/Eyebrows:
- Sensai: Liquid Eyeliner
- Missha: Power Fix Mascara
- Lancôme: Hypnôse Drama
- Anastasia Beverly Hills: Ash Brown pomade
Olisin halunnut laittaa irtoripset, mutta allergian takia silmäni vuosivat koko päivän, joten jätin laittamatta. Iltaa kohti tuulikin yltyi todella kovaksi, eikä helpottanut tilannetta yhtään.
Adam veti jälleen todella upeasti ja harmitti, että näkyvyys lavalle ja screeneille oli todella kehno. Olisi ollut kiva nähdä hänen rokkikukkoilua enemmän. Tiedän, että monilla oli kovia ennakkoluuloja Adamia kohtaan, mutta keikan aikana en nähnyt, että kenelläkään olisi ollut mitään valitettavaa. :) Olimme keikalla Tapahtumamatkat.fi kyydillä. (Vähän mietittiin, että mikähän bändi tuo Quuen on, mutta päästiin oikealle keikalle. ;) ) Keski-ikä tuolla konsertissa oli varmaan 50+, joten kotimatka oli hyvin hiljainen, kun täysi bussi nukkui keikan väsyttämänä.
Olin niin iloinen, että pääsin vihdoin käyttämään F.U.N. Lacquerin 'Queen' kynsilakkaa sille kuuluvassa tilaisuudessa. Olen edelleen melko huono ottamaan kuvia kynsistäni. En vaan saa näiden kimallelakkojen upeutta näkymään valokuvissa. Lakkaa minulla oli kolme kerrosta, joka peittää todella kivasti, vaikka kuvissa näyttääkin, että kynsi näkyy melko paljon lakan alta. (Mutta en odota yhtään innolla tämän poistamista kynsiltä.)
In English:
This was another dream come true. Queen + Adam Lambert tour came to Finland. Queen hasn't been to Finland since 1974. I'm too short for these open air gigs, but it didn't matter too much. The band was awesome and Adam was just super. Go see them if you get the chance. 

Wednesday, June 1, 2016

Depotting: MAC & Urban Decay eyeshadows

Päätin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla luomivärinappien depottausta (depotting). Eli luomivärinappien irrottamista pakkauksestaan. Minulla on pari tyhjää Inglotin palettia, johon esim. MACin ja Urban Decayn napit sopivat juuri hyvin. Katsoin Youtubesta pari aiheeseen liittyvää videota ja päätin kokeilla (tyylejä on monta ja tässä niistä yksi). Tämä oli kaikin puolin hyvin rentouttavaa puuhaa ja minulla on vielä pari UD:n nappia, jotka voisin siirtää palettiin. Kesällä ajattelin hankkia ekan Z-palettini, johon menee kaiken kokoiset ja näköiset luomivärit.
Tarvitset seuraavaa:
- suoristusraudan (+leivinpaperia)
- pinsetit
- suht teräväkärkisen veitsen (älä käytä parasta veistäsi tähän hommaan)
- tyhjän paletin (MACillä on omat, Inglot, Z-palette)
(- magneettiteippiä)
Ensimmäinen vaihe on irrottaa pinsettejä apuna käyttäen napin yläosa irti nuolen näyttämästä saumakohdasta (alla olevassa kuvassa näkyy lopputulos). Tämä on melko helppo vaihe, mutta vaatii hieman voimaa.
Seuraava vaihe jännitti eniten, koska siihen kuuluu tuo suoristusrauta. Suoristus rauta lämmitetään kuumimpaan lämpötilaan (itse en tosin uskaltanut lämmittää ihan niin kuumaksi). Irrotettu nappi laitetaan raudan päälle (minulla oli pieni pala leivinpaperia alla, että muovi ei missään nimessä sula rautaan kiinni). Nappi saa olla n. minuutin lämpenemässä. Nappi on sitten KUUMA, joten varovaisuutta.

Luomiväripannun irrottaminen kävi helpommin kuin oletin. Eli veitsen kärki työnnetään muovin ja metallireunan väliin ja kammettaan pannu ylös. Jos joudut käyttämään liikaa voimaa, niin nappi/liima ei ole kuumentunut tarpeeksi (luomiväri voi murtua). Napin pitäisi irrota suht helposti veitsellä nostamalla. Napin pohjassa on liimaa, joka tarttuu kaikkialle, joten tämäkin suhteen tarkkuutta.

Alla lopputulos. MACin napit depotatut napit eivät ole magneettisia, joten pysyäkseen paleteissa ne tarvitsevat magneetin pohjaan. Itse ostin Clas Ohlsonilta magneettiteippiä ja leikkasin palat pannujen pohjaan. Pito on vähän heikko, mutta napit pysyvät kuitenkin paletissa paikallaan.

Oletteko kokeilleet depottausta? Ja kuinka olette onnistuneet?
In English:
I tried depotting for the first time. It was quite fun and easier than I feared. Now I feel like I want to depot every single eyeshadow I own...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...