Sunday, May 8, 2011

Tea time

Ajattelin aloittaa kirjoitteluni jollain muulla kuin meikkiaiheella. (Seuraava postaus onkin sitten pyhitetty kirkkaille väreille.)
Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana innostunut teen juonnista. Kahvia en ole koskaan juonut (toki maistanut ja pahaksi todennut). Aluksi tykkäsin marjaisista teelaaduista (esimerkkinä vaikka Liptonin Forest Fruits, jota edelleen juon esim. baarissa tai kahviloissa). Käytin pitkään pelkästää pussiteetä. Sitten löysin ensimmäisen teeihastukseni, joka on myös Liptonin, 'Indian Spice'. En edelleenkään tiedä, mitä mausteita tässä teessä on, mutta se on hyvää ja olen huomannut, että hunaja tasapainottaa tämän teen makua paremmin kuin sokeri. Myös avopuolisoni on tykästynyt tähän teehen, vaikka onkin vannoutunut kahvinjuoja.



Sitten ystäväni lähetti minulle pienen purkin ranskalaista Kusmi-merkkistä teetä ja se oli rakkautta ensinuuhkaisulla. Kyseessä oli merkin Prince Vladimir-niminen tee (maustettua mustaa teetä, jossa on sitrushedelmiä, vaniljaa ja mausteita). <3 Tietääkseni tätä merkkiä ei myydä Suomessa. Lähin paikka on Tukholma. Itse olen tilannut teetä Kusmin nettisivujen kautta ranskasta. Harmi vain, että postikulut ovat melko tyyriit. Kohta pitäisi nimittäin tilata lisää. Kuvassa on Kusmi:n Prince Vladimir ja Spicy Chocolate. Jälkimmäinen on erinomainen tee kylmiin talvi-iltoihin. Kusmin purkit ovat aivan valtavan kauniita ja haluaisin jonkun hyllyn, johon saisin kaikki teet esille keittiöön. (Taitaa jäädä haaveeksi.)



Muita teesuosikkejani ovat Forsmanin Hehkuva Talvitee (musta tee maustettuna karpalolla ja kinuskilla; tätä olen ostanut ainakin 3 kertaa uudestaan), Thé Huoneen Black Rhubarb (eli mustaa raparperiteetä) ja The Ounce-teekaupan Sumuinen Saari (mustaa teetä, jossa on suklaapaloja, kaakaota, mansikkaa sekä vaniljaa). <3


Näiden lisäksi kaappien uumenista löytyy n. 10 muuta teemakua, joista suurin osa on maustettua mustaa teetä. Vihreästä en yleensä pidä, mutta löysin yllättävän suosikin kaupanhyllyltä, nimittäin Twiningsin Green Tea With Cranberry. Tuossa ei ole yhtään sellaista nurmikon makua, joka itseäni häiritsee vihreässä teessä, vaan tuo on marjaisa ja raikas.

I've become a tea lover during the last 10 years. I've never drank coffee. First I liked basic, fruity teas, but little by little I've started to like spicier teas. 
My favorites are by Kusmi (favs are Prince Vladimir and Spicy Chocolate), The Ounce (my fav so far is 'Misty Island') and Thé Huone (my fav is Black Rhubarb). I mainly drink flavored black teas, but I do have green, red and white tea too. Depending on the mood.  

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...