Sunday, January 24, 2016

This Week I've Been Mostly...

Tähän viikkoon on mahtunut monenlaista, joten lähdetään tästä päivästä ja mennään taaksepäin. Olin tänään Tiinan kanssa kuvaamassa samaisessa paikassa, jossa olimme syksyllä. Nyt paikka ja tunnelma oli todella erilainen, kun lumi peitti maan. Pakkasta ei ollut enää kuin asteen verran, joten pärjäsimme suht hyvin paleltumatta. Tein myös yhden kauneimmista meikeistä tätä kuvausta varten.
Tässä epävirallinen räpsy vaatetuksesta. Oli aika hulppeaa tarpoa tuolla lumihangessa pitkän laahuksen kanssa. Virallisia kuvia siis tulossa.
Perjantina Stockmannin -60% alet saivat mopon karkaamaan käsistä. Tässä tulos: 3 hajuvesipakkausta (ja teki todella tiukkaa, ettei mukaan lähtenyt toista mokomaa), BeautyBlender-pakkaus, L'Orealin hoitoaine ja Tangle Teezer. Hintaa ei jäänyt juuri mitään.
Olen ehkä ohimennen kirjoittanut, että olen viime syyskuusta asti käynyt kuntosalilla, koska fysioterapeuttini suositteli. En ole koskaan nauttinut liikunnasta, enkä pidä siitä vieläkään. Pakollinen paha, jota on tehtävä, jotta kroppa ei hajoaisi. Viikon päästä aloitan ryhmätreenauksen, johon ilmottauduin keskiviikkona. Katsotaan, miten rankkaa tuosta tulee. Oma ongelmani on oikeassa polvessa, josta huonojen työasentojen vuoksi on kulunut rusto. En olisi uskonut, että ompelijalla menee ensiksi polvi. Voin kertoa, että tuo ei ole kauhean kivaa. Vaiva ei koskaan parane, mutta esim. reisilihasten vahvistaminen auttaa polvea. Mutta hyvinkin pieni liikarasitus tai virheliike tekee taas hallaa ja välillä joudun pitämään lepopäiviä, kun polvi on kipeä ja turvonnut.

Salikuvia ette joudu koskaan katselemaan. ;) En tykkää salilla siitäkään, että aamuisin ohjatun tunnin jälkeen on kauhea kiire käydä suihkussa ja meikata työpäivää varten. Olen sen verran hidas, että 30min. tekee aika tiukkaa. Käyn silti mieluummin aamuisin kuin iltaisin liikkumassa, koska päivät venyvät ihan liian pitkiksi.
Sitten sain taas pitkästä aikaa inspiraation katsoa uutta tv-sarjaa, kun törmäsin Versailles -sarjaan. Katsoin sarjan 10 jaksoa 5 päivässä. Sarjassa seurataan Aurinkokuninkaan eli Louis XIV:n hovia ja Versailles'n muutosta metsästysmajasta palatsiksi ja itse sarja on kuvattu Versailles'n hovissa. Sarja on tietysti täynnä juonitteluja, pukuloistoa, salamurhia ja ihmissuhdekiemuroita. 10 jaksoa tuli katseltua todella nopeasti ja odottelen innolla toista kautta.
Parfyymi Perjantai -sarja saa jatkoa taas tulevalla viikolla. Tuoksuista kirjoittaminen ei lopu ihan hetkessä kesken. :)

In English:
This week has been quite a busy one. Today I went to take photos with Tiina to the place we were once before. It looked so beautiful with all that snow and it wasn't too cold. 

Then I got carried away during winter sales. I just couldn't resist perfumes on -60% discount. I'm amazed I didn't buy more.

Then I binge-watched first season of new tv series 'Versailles'. I'm pretty hooked. Pretty people, murders, plotting and complicated relationships.

10 comments:

  1. Toi meikki on ihan käsittämättömän upea! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. <3 Huomenna paljon lisää kuvia tästä meikistä. :)

      Delete
  2. Replies
    1. Mä tykkään tosi, tosi paljon. Tällä hetkellä voisin meikata vain punaisella. :)

      Delete
  3. Meikki ja hiukset ❤️ upeaa!! Kuntosalilla on kivaa, toivottavasti innostut harrastuksesta enemmän :) lihasten vahvistus auttaa moneen vaivaan. Jännä kun ompelu ei ole fyysisesti niin rankkaa mutta aiheuttaa sitten vaivoja. Mullahan on tenniskyynärpää pahana ja selän oikea yläosa/rintalihas tulehtunut työasentojen/työn fyysisyyden takia. 2 kk sairaslomalla, alkaa jo tympiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. ♥
      Polvi meni sovituksia tehdessä. Ja nykyään tuo helmoissa kyykkiminen on todella ikävää. En saa mennä polvilleni, enkä haluakaan koska se tuntuu niin inhalta. Mä tykkäisin enemmän tanssimisesta tai muusta sellaisesta, mutta yritän käydä salilla nyt ensin.

      Delete
  4. Voi miten ihana puku! Ja meikki on törkeän hieno ja noi hiukset sopii sulle kyllä ihan mielettömän hyvin! Todella, todella kaunis kokonaisuus!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puku on työpaikkaetuja. :) Odotan todella kovasti, että saan nähdä lopulliset kuvat.
      Jännä, miten nuo hiukset näyttävät eri valossa tosi erivärisiltä. jossain valossa ne on ihan harmaat ja tässä sellaiset malvat(?). Molempi parempi. :)

      Delete
  5. Love the photo with the red dress in the snow! Gorgeous!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Can't wait to see the finished photos. I love the contrast between a red dress and pure white snow. :)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...