Tuesday, January 14, 2014

MAC: Punk Couture, Instigator & Studded Kiss

MAC julkaisi pitkästä aikaan kokoelman, jota olen odotellut jo syksystä saakka. Kyseessä on Punk Couture, joka ei valitettavasti rantautunut ollenkaan Turkuun. Itseäni kiinnosti ainoastaan kokoelman huulipunat. En vain voi vastustaa violetteja huulipunia. Näiden kolmen lisäksi on vielä musta Hautecore, mutta en käytä mustaa huulilla niin usein, että tarvitsisin sellaista.
Kaikki huulipunat ovat 'matte' koostumusta. Melko monessa paikassa lukee edelleen virheellisesti, että nämä olisivat 'retro matte' punia.
- Studded Kiss on tumma viininpunainen. Aivan ihana. Tämä tosin on lukemani mukaan dupe MACin Diva-huulipunan kanssa, joten jos joku ei tätä saanut, niin ei huolta.
- Instigator on tumma luumunvioletti. Ehdottomasti oma suosikkini näistä kolmesta; todella dramaattinen olematta kuitenkaan liian tumma. <3 Koostumus on mukava levittää ja pigmenttiä riittää.
- Punk Couture on se, jota odotin alunperin eniten. MAC ei ole tietojeni mukaan ennen julkaissut näin pigmenttistä siniviolettia huulipunaa aiemmin. Se on ehkä hieman epätasaisemmin levittyvä kuin kaksi muuta, mutta todella kaunis ja todellakin *violetti*. Olen ajatellut tehdä yhteenvetoa kaikista violeteista huulipunistani lähiaikoina.
Tässä vielä pari kuvaa tämän päivän meikistäni. Huulilla siis Instigator (rajauksena Make Up Storen Jazz-huultenrajauskynä, joka tosin taitaa olla lopettu sävy). Halusin pitää silmämeikin hyvin kevyenä, joten käytin hieman violettiin taittavaa ruskeaa ja perinteisiä siipirajauksia.
LIT Cosmetics -arvonnan voitti *Lady Satin*. Hänelle on laitettu viestiä ja palkinto lähtee postiin vihdoin tällä viikolla. Pahoittelut viivästymisestä.

In English:
I waited for MAC's Punk Couture collection quite a few months. What I really wanted was the lipsticks. Too bad my local stand didn't have this collection. I got Studded Kiss from Helsinki and Punk Couture and Instigator from Ebay (I'm sure they're real). 

It was worth the wait. Instigator is just beautiful and dramatic. Punk Couture is really blue purple, but applies a bit patchy, but nothing too bad. Studded Kiss is also very beautiful, but if you have Diva by MAC than don't bother 'cause I've read that it's almost dead on dupe. These all are Matte lipsticks, not Retro Matte as many places still claim. Go get yours if you can still find them. 

10 comments:

  1. Nuo huulipunat on UPEITA! Nyt vähän harmittaa että en ostanut ainuttakaan noista..

    Instigator sopii sulle ihan mielettömän hyvin! Olet todella kaunis tuossa vikassa kuvassa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä punat on ihan huippuja. Pitkästä aikaa jotain aivan uutta.

      Ja ihana, kun jaksatte kirjottaa kauniita asioita, kun itse tuntee vaan näyttävänsä väsyneeltä ja levinneeltä. :P

      Delete
  2. Replies
    1. Kiitosta! Harmi vaan, että tämä huulipuna ei ole ihan työystävällinen. Muuten käyttäisin todella useasti.

      Delete
  3. Instigator sopii sulle ihan loistavasti, tosi upea sävy!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ihan huippu! En olisi uskonut, että se on näinkin mielettömän värinen.

      Delete
  4. Ooh! Näyttää todella hyvältä! Oon niin varma, että multa lähtee taju kun nään tuon Studded Kissin huulilla. :P'''

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ovat aivan ihania punia. Onneksi sain omani! Ja toivottavasti et kuitenkin pyörtynyt, kun postasin kuvat Studded Kiss punasta. ;)

      Delete
  5. I love all of these! Punk Couture sold out before I could get it but I got the other three lipsticks.

    ReplyDelete
    Replies
    1. I really love these. I'm so glad you could also get yours. I actually think that Punk Couture is somehow the most "boring" one. I don't know why. I'm more excited over Studded Kiss and Instigator. :)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...