Halusin kirjoittaa konserttimatkasta lähinnä itselleni, tästä jää vähän niin kuin päiväkirja. Mutta ehkä joku muukin käy lukemassa kokemuksistani. En ole ehkä tyypillisintä k-pop-kohderyhmää yli 40-vuotiaana, mutta täytyy sanoa, että en muista milloin jokin asia olisi tuottanut näin paljon mielihyvää. Tuo yksi viikko keikoilla Euroopassa antoi ihan hurjasti henkisiä voimavaroja, vaikka olinkin aivan superväsynyt reissun jälkeen.
![]() |
Fanien tekemiä bannereita keikoilta |
Minulle oli totta kai tärkeää miettiä, mitä laitan päälle konsertteihin. Euroopassa fanit pukeutuvat todella pieteetillä keikoille. (Ateezin jäsenet ovat tästä jopa hieman hämmentyneitä, koska esim. Koreassa keikoille mennään t-paidassa ja farkuissa.) Olen itse tottunut pukeutumaan klubeille ja konsertteihin jo nuoresta pitäen, joten tämä on vain kivaa jatkumoa. Tein Berliinin vip-keikkaa varten takin. Muuten vain tuunasin olemassa olevia vaatteita. Tuo Berliinin asukokonaisuus saikin kehuja. En harmillisesti saanut itsestäni parempia kuvia keikoilta, mutta vessan peilin kautta otin hotellilla pari kuvaa.
Mainitsin muissa postauksissa jo muutamaan otteeseen, miten mukaviin muihin faneihin törmäsin reissullani. Minulle tuli vastaan netissä monia negatiivisia kohtaamiskokemuksia, mutta itse taisin olla onnekas, koska kaikki, joiden kanssa juttelin ja vietin aikaa, olivat todella ystävällisiä. Olen pohjimmiltani introvertti, mutta ehkä elämän tuoma kokemus on antanut eväitä tutustua tuntemattomiin. Pelkäsin vähän sitä, että ikäni koetaan outona, mutta minua luultiin joka tapauksessa nuoremmaksi, niin sekään ei ollut ongelma. Keikoilla jaettiin myös todella paljon fanien tekemiä ilmaisjuttuja: rannekoruja, tarroja, kuvakortteja jne. Niitä oli ihana saada ja niitä kertyikin ihan hyvä pino.
![]() |
Freebies |
![]() |
Official merch |
Shoppailut tuli pidettyä suht minimissä, koska reissuun meni rahaa joka tapauksessa aika paljon. Syömiseen ei tosin mennyt varsinkaan Saksassa juuri mitään, kun vatsa oli todella herkkänä koko reissun. Ensi kerralla pitää sitten muistaa olla juomatta hanavettä, vaikka sen pitäisi olla täysin turvallista.
Kuvakorteista oli myös puhetta tuolla aiemmin. En ensin ymmärtänyt yhtään, miksi kukaan kerää noita kortteja ja mikä niiden viehätys on. Noh, en tiedä vieläkään, mikä järki noissa korteissa on, mutta olen todellakin ymmärtänyt niiden viehätyksen ja niitä on kertynyt ihan kunnioitettava määrä tässä parin vuoden aikana. ;)
Ja jos jollakin on joskus mahdollisuus nähdä Ateez livenä, niin suosittelen todella vahvasti. Keikat ovat viimeisen päälle hiottuja ja jäsenet ovat rautaisia ammattilaisia ja huippuesiintyjiä. Finnkino näyttää Towards the Light -kiertueen ensimmäisen konsertin Soulista 14.5.2025 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Sinne sitten vielä fiilistelemään. <3
Linkit muihin postauksiin:
No comments:
Post a Comment