Monday, October 6, 2014

And If The Sky Falls

Viimeisen parin viikon aikana on ehtinyt tapahtua melko paljon. Päällimmäisenä tietysti muutto uuteen asuntoon. Muutto oli todella stressaava ja vielä nyt viikko muuton jälkeen tekemistä on todella paljon ja monet laatikot odottavat vielä purkamista. Uusi asunto on todella kiva, mutta kaiken tavaran uudelleen järjestely on raivostuttavan hidasta. Meikkaaminenkin on ollut hieman aikaavievää ja vaivalloista, koska osa meikeistä, siveltimistä ja kynistä on pakattu eri paikkaan kuin muut. (Kuinka fiksua.)
Olen yrittänyt tehdä myös joten muuta, joten kävin eilen Kicksissä ja alepöydältä löytyi ihana Skyfall -huulipuna. Olen pitkään miettinyt sen hankkimista, mutta nyt kun hintaa jäi vain 4e, ei tarvinnut enää miettiä. Skyfall on nimeään myöten aivan ihana puna. Fuksiaan taittava pinkki, jossa on sinertävä hohde. Helppo levittää huulille ja pysyvyyskin on aika huippu. Napatkaa mukaan, jos löytyy.
Muuten tämän päivän meikissä ei ole mitään jännää. Olen meikannut ruskeilla luomiväreillä oikeastaan jo pari viikkoa. Minua on vähän harmittanut, että olen myös lomalla ja toinen lomaviikko meni kokonaan muuttoon, enkä ole saanut levättyä yhtään. Enkä myöskään tehtyä mitään jänniä meikkikokeiluja. Halloweenkin on tulossa ja pitäisi keksiä, joku kiva meikki/asuidea.
Meikkien pakkaaminen oli melko työläs operaatio. Alla näkyvä pakki oli pakattu niin täyteen, kun sen vain sain. En punninnut pakkia, mutta veikkaa, että painoa oli varmaan 5-7kg.
Raskaan muuttoviikon loppupuolelle osui myös todella ihania löytöjä. Kävimme kirpparilla ja yhdellä pöydällä näkyi tuttuja hajuvesipulloja. En ole koskaan ennen ostanut hajuvesia kirpparilta, mutta nyt en voinut jättää näitä sinne. Anna Sui'n 'Sui Dreams' on ihan täysi ja maksoi 7e ja Lolita Lempickan 'L' taas maksoi 5e. 'L' on nähtävästi lopetettu (en käsitä miksi) ja olen netistä yrittänyt löytää varakappaletta itselleni järkevään hintaan. Onneksi enää ei tarvitse. Löydettiin samalta kirppikseltä myös tuplavohvelirauta 2,50 eurolla ja se ole melkein uusi. Testattiin heti ja tuli hyviä vohveleita. Nam!
Kävin myös pitkästä aikaa The Body Shopissa ja siellä oli 'Glazed Apple' -kokoelma, joka on kuulemma myynnissä vain rajoitetun ajan. Ostin käsivoiteen ja saippuan ja sain kaupan päälle minikokoisen vartalovoin. :) Aivan ihanan tuoksuisia.
Ja sitten... Harmittelin pitkään, kun en ostanut Guerlainin meteoriitteja todella hyvästä alennuksesta. Nyt Sokoksen 3+1 päivillä nämä puuteripallurat olivat tarjouksessa 39,90e ja päätin, että nyt tai ei koskaan. Ovh. näillä on n.55e, joten oli aika suuri säästö. Olen jo hieman testaillut ja tykännyt, vaikka olen aiemmin pitänyt tällaisia hohdetuotteita ihan turhanpäiväisenä. Ja onhan tuo paketti niin upean kaunis.
My Little Ponyt pääsivät jälleen omalle paikalleen. Näitä, kun katselee illalla sohvalla istuessaan, niin tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Tuo pastellinvärinen ponilauma erottuu aika voimakkaasti koko muusta sisustuksesta ja niissä riittää ihmeteltävää aina, kun meille tulee uusia vieraita.
Viimeisenä vielä suurin juttu viime viikolta. Sain ostettua liput Queen + Adam Lambert konserttiin Berliiniin 4.2.2015!!! Olen niin onnellinen ja odotan todella malttamattomana tuota konserttia. Olen fanittanut Queenia jo 11-vuotiaasta saakka ja totta kai toivonut näkeväni bändin tavalla tai toisella vielä joku päivä. Vaikka en ole kovin suuri Lambert -fani, niin rakastan hänen energiaansa ja laulutaitoaan.


In English:
Quite a lot has happened in few weeks. We moved to a place, which was very stressful and we still have too many boxes left. I still haven't found all my make up stuff 'cause I was stupid and packed them in several places. I'm also on vacation and it's too bad that I've spent the other week moving and not resting as I should have.


But I did make some nice finds. We went to a flea market and I saw familiar perfume bottles on one table. I've never bought perfumes from flea markets, but these two babies are discontinued and full, so why not. Anna Sui's 'Sui Dreams' was 7 euros and Lolita Lempicka's 'L' was 5 euros. I couldn't believe my luck. 

Then I went to the Body Shop and they had a LE Glazed Apple collection. They smell delicious. I got a handcream and a soap and got a mini body butter for free. Yay!

Then my reward after the awful move: Guerlain's Meteorites. I almost bought them once, but didn't and kicked myself for that. Now they were on sale and this time I didn't think twice. They're a pure luxury product, but they do give my makeup a nice finish. 

And finally my long time dream is coming true. I'm going to see Queen + Adam Lambert concert in Berlin 4th of February. I've been waiting for this for 23 years. I can't wait! :)

12 comments:

  1. Replies
    1. Kiitos. <3
      Ponit on vaan niin symppiksiä. :)

      Delete
  2. Ihana postaus!

    Upea huulipunasävy ja tosiaan ihana nimi!

    Minäkin ostin noita omppuja, vaikka olin aivan varma, etten pidä siitä tuoksusta. Usein en nimittäin tykkää omenantuoksuisista kosmetiikkatuotteista. Tuossa oli vaan sitä jotain. Ostin suihkugeelin ja käsivoiteen ja sain myös tuon kylkiäisen.

    Mä olen myös ostanut muutamia hajuvesiä kirpparilta ja huuto.netistä. Vintage-tuoksuja ja klassikoita..

    Meteoriitit oli mun pitkäaikainen haave, ja Kutsu kauneuteen -tapahtumasta ne sitten ostin alesetelillä. Ihania ovat! Mahtavaa oli, että siinä kauneustapahtuman kiireessä myyjä vielä ehti testata niitä kasvoille :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tätä oli kiva kirjoittaa. On harmittanut, kun en ole muuton vuoksi pystynyt päivittämään blogia ollenkaan.

      Mulla on soinut koko päivän se Skyfall -tunnari viimeisimmästä Bondista. :)

      Mä taas olen aina tykännyt omenan tuoksuisista jutuista. Yleensä vaan ne on tosi feikkejä. Nämä taas on sopivan makeankirpeitä.

      Delete
  3. Vau mikä ponikokoelma!

    Minäkin nuuhkin omppuja, mutta koska en ole makeiden tuoksujen ystävä niin en niihin niin ihastunut. Kaikki kausijutut ovat kuitenkin aina tosi kiinnostavia jotenkin.

    Minäkin olen ostanut tuoksuja käytettynä, kirpparilta ostin muistelumielessä lukioaikaisen lempparihajuveteni jota ei ole tehty enää vuosiin. Sen suutin meni kuitenkin heti rikki, mutta Travalolla sitä varmaan saisi pumpattua ulos. En ole saanut aikaiseksi ostaa moista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole pariin vuoteen löytänyt kuin muutaman ponin, joten kokoelma varmaan jää suurin piirtein tuon kokoiseksi. Huomaan silti joka kerta kirpparilla käydessäni etsiväni poneja. ;)

      Jään odottelemaan mielenkiinnolla Body Shopin joulukokoelmaa. Luulin ihan, että tämä olisi osana sitä.

      Delete
  4. Replies
    1. My Little Ponyt vaan on jotenkin niin ihania ja melkein kaikki muistaa nuo. Niistä on ihana vaihtaa muistoja. :)

      Delete
  5. Tuo meikki! Nuo ponit! JA QUEEN+LAMBERT!!!!! EN KESTÄ!!! Olen kade ja iloinen sun puolesta!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on ihan epätodellinen olo tuosta konsertista. Sovimme keväällä isoveljeni kanssa, että jos Queen tekee Euroopan rundin, niin me mennään katsomaan. Tämä on ehkä viimeinen mahdollisuus nähdä herrat vielä lavalla.

      Delete
  6. Odotan vielä tietoa keikkaseuralaisen työvuoroista, mutta saattaa olla, että Berliinissä nähdään! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa!! Toivottavasti sinäkin pääset. :)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...