Thursday, April 11, 2013

Make Up Factory - Blogi-tapahtuma


Kuva Make Up Factoryn liikkeestä. Aivan ihana!

Olen vielä elossa. :) Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni kärsivällisyydestä. Lyhykäisyydessään alkuvuoteen on kuulunut muutto uuteen kämppään ja sen myötä tulleet nettiongelmat. Nyt haluan kuitenkin availla sanaista ja kuvallista arkkua pitkästä aikaa. Olin viime viikonloppuna ihka ensimmäisessä blogitapahtumassani Turun Make Up Factory –liikkeessä. Jee! Liike toimii Make Up Factoryn maahantuojana ja myymälänä (sekä nettikauppana). Siellä järjestetään uutena asiana meikkikoulua ryhmille (2-6hlö, 29e/hlö). Pääsimme itse tutustumaan meikkiopastukseen ja uusiin kausituotteisiin. Samalla pääsin myös tutustumaan ihan livenä muihin meikkibloggaajiin. Aivan ihania ihmisiä olette!
Meille oli varattu myös ihana tarjoilu. :)
Halusin osallistua meikinopastukseen, koska harvemmin tällaiseen tulee mahdollisuutta. Olin tietysti meikannut aamulla töitä varten ja arvelin jo valmiiksi, että meikit eivät hievahda ihan helposti pois iholtani. Muilta jopa vedenkestävät meikit lähtivät leikiten, mutta itse hankasin meikkejä hieman epätoivoisena. Ei siis paras pohja uudelle meikille. ;)
Tutun näköinen kaaos meikkipöydällä.
Ostokseni, joista myöhemmin lisää
Minusta oli mielenkiintoista kysyä Nanan mielipidettä luomivärisävyjen valinnassa. Annoin täysin vapaat kädet, mutta en ollut yllättynyt, että Nana valitsi meikkiin uuteen kevätlookiinkin kuuluvia turkoosin sävyjä. Hyppäsin myös oman mukavuusalueeni ulkopuolelle aurinkopuuterin ja melko oranssin poskipunan merkeissä. Kuvia meikistä tulossa. Samoin lisää juttua ostamistani tuotteista. Make Up Factory on merkkinä minulle tuttu, koska sitä oli myynnissä Kicksissä. Aiemmin olen tosin vain swatchaillut tuotteita, joten oli ihana päästä kokeilemaan niitä ihan tositoimissa.

Briefly in English:
Still alive! :) Thank you for all my readers for your patience. In short: we moved 1,5 months ago and have been experiencing Internet problems since.

Reason to finally break the silence was my first blog event. Yay! It was absolutely wonderful to meet other beauty bloggers face to face.

9 comments:

  1. Ne luomivärit olivat kyllä sinulla NIIN kauniit <3

    ReplyDelete
  2. Ihanaa kuulla susta! :) Toivottavasti pian nähdään meikkikuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana päästä pitkästä aikaa kirjoittelemaan. :) Meikkikuvia on tulossa.

      Delete
  3. Tosi ihana kuulla, että et ole lopettanut bloggaamista! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja ihana, että te ihanat ihmiset olette jaksaneet odotella. :)

      Delete
  4. Hei! Se tee. Kävin tänään katsomassa että löytyykö sitä. Löytyi! Aika iso pussi 15e. Jos haluat niin voin ostaa ja lähettää sulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä mietin pienen ikuisuuden, että mikä tee-juttu tämä oli. Siis Sweet Rosie O'Grady, I assume. :) Varsin mielelläni ottaisin sitä vastaan. Mä laittelen sulle huomenna viimeistään viestiä tulemaan. :) Kiitos!

      Delete
    2. Juu siis juuri siitä oli kyse :D Jees, laita viestiä tulemaan vaan, saan sitä helposti hankittua kun on Kampin kauppakeskuksen vieressä tuo liike :)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...